Lehdet ovat jo niin suuria,
että niiden suonet voi lukea.
Kaukaisesta keväästä
muistan vain Willemin,
ensimmäisen lapseni,
joka kuoli syliini.
Olin kuvitellut
paimenen vapauden:
poutapilvet,
lenseän tuulen,
auringon.
Surua en osannut kuvitella,
vaikka tiesin,
että maa ottaa kaiken,
minkä se antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti